Tervehdys syyslomalta: ruusu kukkii yhä lokakuussakin ja kiinanlyhdyt poimittu ja kuivumassa jatkokäyttöä varten...
Terveiset Yleisten kielitutkintojen perjantaisesta 20-vuotisjuhlaseminaarista Helsingistä! Opetushallituksen ja Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen hallinnoima valtakunnallinen tutkinto, ns. YKI, on mahdollista suorittaa 9 eri kielessä ja 20 vuoden aikana tutkintoja on koko maassa suoritettu yli 80 000. Suurin osa on ollut suomen keskitason tutkintoja. Niin myös meillä Forssassa, jossa eri kielten tutkintoja 20 vuoden aikana on yhteensä suoritettu 683. Alkuvuosina tutkintoja saattoi olla vain ihan muutama vuodessa, mutta esim. tänä vuonna, jos kaikki loka-maarraskuun tutkintoihin ilmoittautuneet myös tulevat paikalle, tulee koko vuonna suorituksia olemaan 222.
Suomen tutkinnot siis tunnetaan hyvin, mutta muissa kielissä osanottajia on koko maassa, englantia ja ruotsia lukuunottamatta, suhteellisen vähän. Opetushallituksen ja yliopiston väki pyysi lisämään näiden muiden ykien tunnettavuutta ja teenpä siis työtä käskettyä. Esim. ensi keväänä on suomen lisäksi mahdollista testata englannin, ruotsin, ranskan, italian ja venäjän osaamisensa. Meillä onnistuu perus- ja keskitason suorittaminen, ylimmän tason testaaminen mahdollista isommissa kaupungeissa. Ilmoittautumisaikaa on helmikuu. Valtakunnallisesti määritellyt hinnat ovat perustasolla 90 € ja keskitasolla 100 €. Jos Sinua yhtään kiinnostaa saada omasta kielitaidostasi arviointi YKI-tutkinnon kautta, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, niin saat infopaketin tutkinnosta.
Kiitos Leenalle lehtijutusta "Avoimien ovien maatila Ranskassa". Otan siitä kopion luokassa kiertävään kansioon (nyt koko kansioni hukassa, olisiko vahingossa lähtenyt jonkun torstaiaamuryhmäläisen mukaan??)
Tämän päivän Hesarissa oli muuten kirjailija Johanna Sinisalon kolumni metsästä. Hän oli ollut Ranskassa ja totesi, että ranskalaiset olivat hämmästyneet kuullessaan, että metsä on voimavara myös ihmisen fysiikalle. Jo 1980-luvulla kuulemma Japanissa on lanseerattu käsite "shinrin-yoku" eli metsäkylpy. Liikunta raikkaassa ilmassa, hälyttömässä äänimaisemassa ja usein myös viestintävälineiden ulottumattomissa lieventää stressiä, alentaa verenpainetta ja edistää keskittymistä. Puut erittävät metsäilmaan antibakteerisia fytonsideja, joilla ne torjuvat tuhoeliöitä. Kun ihminen hengittää näitä yhdisteitä, ne muun muassa lisäävät ja aktivoivat kehoa puolustavia valkosoluja.
Myös eläimillä on todettu olevan ihmisen hyvinvointiin monia suotuisia vaikutuksia. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa koiraa tai kissaa, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Niistä tietoa ensi su 19.10. klo 16-17.30 kieliluokassa pidettävällä luennollamme "Mikä minulle lemmikiksi?", jolloin Heidi Peltonen kertoo asiasta. Luentomaksu 5 €, aktiivit ilmaiseksi. Alle 15-vuotiaat lapset maksavan aikuisen (esim. vanhempansa, isovanhempansa, kumminsa jne.) kanssa ilmaiseksi. Lähtekääpä mukaan kuulemaan! Voi tulla suoraankin paikalle.
Ja vielä yksi mainospala: 510101 Polkupyörän syyshuolto -illassa ma 10.11. klo 18-21 muutamia vapaita paikkoja. Hyödyllistä tietoa ammattilaiselta. Oman pyörän voi halutessaan ottaa mukaan! Tämäkin ilta alle 15-vuotiaalle ilmainen, jos osallistuu vanhemman kanssa. Sisältyy myös aktiivimaksuun.
Niin, ja Annalla myynnissä englanninkielinen kieliopin kertauskirja "English Grammar in Use", jossa 380 sivun verran hyvin kompaktissa muodossa kielioppia, tehtäviä ja niihin vastauksia. Voin tuoda oman kirjani näytille alkavalla viikolla ja jos kiinnostaa, ota minuun yhteyttä, niin välitän tiedon Annalle.
PASSPORT 2 JATKO (ma klo 9.30-11):
tunnilla tarkastettiin tehtävät 6.1., 8.1. ja 10.1., tehtiin kuuntelu 12 sekä keskusteltiin mielivuodenajasta; aloitimme myös kpl 5: Welcome to York, forms of transport
kotiin Info corner s. 69, teht. 14 seuraavalta sivulta ja koko 4-kpl:n sanat s. 71, aukeama s. 72-73
PARLONS FRANÇAIS (ma klo 17-18.30):
tunnilla la biographie de Robert Doisneau, tehtävät 4-5 ja 8 liittyen väreihin ja muotoihin
kotiin tehtävät 6-7 s. 196-199 sekä 9-10 s. 200-201
PARFAIT 3 (ma klo 18.45-20.15):
tunnilla tarkastettiin Le caractère -monisteen s. 27, kuunnekltiin, luettiin ja käännettiin La bonne chère -teksti s. 28-29
kotiin kpl:n 1 sanat; em. uusi teksti ja siihen liittyen tehtävät 1-3 sekä myös partitiivin kertaus s. 32 ja täyd.tehtävät 1ab s. 33
MORNING ENGLISH (ti klo 9.30-11):
tunnilla pidettiin sanakoe kpl 2 ja myös siihen liittynyt sanapalapeli, tarkastettiin tehtävät 18, 20-21, aloitettiin uusi kpl 3 "Home sweet home" tutustuen erilaisiin asumismuotoihin ja talotyyppeihin
kotiin s. 42-44; voi kerätä tunnilla jaettuun kuvaan huoneiden aj huonekalujen nimiä
AFTERNOON ENGLISH (ti klo 13.15-14.45):
tunnilla kerrottiin omin sanoin Jennyn työelämän kokemuksista, tarkastettiin tehtävät 11-13, 16; koottiin ammateista sanapalapeli ja harjjoiteltiin joidenkin "hankalien" ammattien ääntämistä
kotiin tehtävät 18-21, sanakoe kpl 5 sekä tunnilla jaettu työelämäsanastoon liittyvä sanaristikko
PASSPORT 1 JATKO (ti klo 15-16.30):
tunnilla tarkastettiin tehtävät 3.4. ja 4.2., käsiteltiin vielä Katien elämää (s. 90), kuunneltiin juttua Sparksin perheen sukupuusta, pohdittiin mitä kaikkea 's voi merkitä, tehtiin lisäksi "perhekorteilla" pieniä käännöslauseita
kotiin tehtävät 4.3.-4.4., 5.2. ja 7
PAT AND POLLY 2AB (ke klo 17-18.30 tai to klo 9.30-11):
tunnilla viime viikolla ei siis ollut tuntia; sitä edellisellä kerralla Grammar with laughter moniste 35, jaettiin vastausavain infinitiivi ja ing-muototehtäviin (kirjan s. 164-166 ja 168-171), s.171 tehtävä tehtiin suullisesti tunnilla sitä hieman muunnellenkin, tehtiin omaa tarinaa, lisäksi kerrattiin passiivin tärkeät jutut
kotiin tunnilla jaettu käännösmoniste (saa aikanaan vain oikeat vastaukset; ei käsitellä enää tunnilla), passiivi s. 155 (teoriaa voi lukea ja tehtäviäkin alkaa jo tehdä
STEPPING STONES (ke klo 18.45-20.15):
tunnilla viime viikolla ei siis ollut tuntia; sitä edellisellä kerralla käytiin vielä läpi tekstin 7 sanoja ja sanontoja itse kertoen, tarkistettiin tehtävät 7A-7D, tehtiin tunnilla 9A-10B sekä ajanmääretehtävä kolmen hengen ryhmissä
kotiin tehtävät 12-13, sanakoe kpl 2, voi katsella myös 11 Small talk + tehtäviä 11A-11B
ESCALIER 2 (to klo 17-18.30):
tunnilla tarkastettiin tehtävät 18-21 sekä tehtiin myös s. 51 ääntämiseen liittyvät tehtävät 22-24; käytiin läpi passé composén epäsäännöllisiä verbimuotoja, muodostettiin p.c. -lauseita kuvavihjeiden pohjalta
kotiin sanakoe kpl 2, 6 lausetta passé composéssa sekä alustava tutustuminen tekstiin 3 "La présentation d'une lycéenne" s. 54-56
ESCALIER 1 (to klo 18.45-20.15):
tunnilla kuvailtiin il y a -rakenteella, mitä kaikkea löytyy luokastamme, tarkastettiin myös tehtävät 12-13 sekä ollaverbitehtävä monisteelta, käytiin läpi Prononciation-osio s. 105, katsottiin Pique-nique -video ruuista, partitiiveista ja aimer-verbin käytöstä ruokien ja juomien yhteydessä, kuunneltiin kpl 7 "Thérèse et Émile ont faim"
kotiin sanakoe kpl 6, tutustuminen tekstiin 7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti