perjantai 23. syyskuuta 2016

BACK TO OPISTO / BONNE RENTRÉE!


Opiston ovet ovet jälleen avautuneet opiskelulle. Lyseolla ryhmät aloittelivat jo viime viikolla, Kehräämöllä päästiin vauhtiin tällä viikolla. Pitkän tauon jälkeen oli mukava tavata Teidät kaikki. Osa oli jo "vanhoja" tuttuja, osa uusia. Itse asiassa laskin juuri äsken, että aika tarkkaan noin puolet 115 omissa ryhmissäni olevista opiskelijoista oli minulle uusia, vaikka tietysti osa heistä saattoi aloittaa opiskelunsa jo viime vuonna Lenin ryhmissä.

On hienoa, että osa entisistä jatkaa ja sekin, että tulee koko ajan myös uusia mukaan, muutenhan ryhmät eivät pysyisi hengissäkään vaan loppuisivat. Eli on aivan ymmärrettävää, että osa opiskelijoista aina vaihtuu. Elämässä tulee hetkiä, jolloin pitää tehdä valintoja ja kenties suunnata kohti jotain uutta, pitää välivuosi/välivuosia, elämäntilanteet muuttuvat aikuisenkin elämässä. Harrastuksesta ei saisi koskaan tullakaan mikään "pakkopulla": että on pakko mennä ja aina vaan jatkaa ja jatkaa. Jos juttu kiinnostaa ja tuntee oppivansa uutta ja saavansa tunneista jotain, silloin se kannattaa. Kun mielenkiintoa ei enää ole ja kaikki maistuu puulta, silloin ei kannata jatkaa vaan keksiä itselle joku muu harrastus minkä kautta saa elämäänsä uutta "puhtia".

Mutta tervetuloa siis opiskelun pariin te kaikki jo ilmoittautuneet ja vielä uudetkin, mukaan kyllä mahtuu! Pienimmässä ryhmässä taitaa nyt olla 9 ja suurimmassa 18 opiskelijaa. Kaikki muut paitsi englannin kaksi kertauskurssia toteutuivat: niihin tuli yhteensä 8 opiskelijaa: 5 ekalle ja 3 tokalle tasolle. Ei kuitenkaan voitu yhdistää, kun kyse niin eri tasolla olevista opiskelijoista. Kirjoitan muista kieliryhmistä ja syksyn suosikeista enemmän Wahren-opiston omaan blogiin Kielet ja kansainvälisyys -sivulle (wahrenopisto.blogspot.fi), mutta se jäänee koulutusviikonlopun takia ensi viikkoon...

Ekalla kerralla tutustuttiin toisiimme ja myös tulevan kauden oppisisältöihin, kertailtiin hieman vanhoja asioita, tilattiin kirjoja ja äänitteitä (tilauksia tehneille tulossa tekstiviesti Suomalaisesta kirjakaupasta, Prisman talossa, siinä vaiheessa, kun tilattu materiaali on sieltä noudettavissa. Kirjakauppa auki ma-pe klo 10-19 ja la klo 10-16. Mahd. tied.p. 010-4055 310. Mutta odota siis, kunnes saat kirjakaupan lähettämän tekstiviestin...Olen tilannut omissa nimissäni joitakin kirjoja ekalta tunnilta poissaolleille. Jos näistä kysyttävää, soita minulle eli 040-7596 380 (puhelimeen pystyn koulutuspäivien takia vastaamaan vasta ma 26.9. lähtien) tai ota yhteyttä sähköpostitse.

Varsinkin hieman pidemmällä jonkun kielen opiskelussa olevat voivat testata omaa kielitaitoaan seuraavilla Jyväskylän yliopiston sivuilla www.jyu.fi/ykidemo  >Tutustu testiin, jossa voit testata taitoasi  aika monessa kielessä. Testi on tarkoitettu yleisiin kielitutkintoihin valmistautuvalle, mutta sitä voi kokeilla silti kuka tahansa kieltä opiskellut.

                  DO.DREAM.SHARE.SHOW.CREATE.PLAY.INSPIRE.

Eli kuten luokan huoneentaulussakin todetaan: tehdään asioita yhdessä, uneksitaan, jaetaan, näytetään, luodaan, pelataan, leikitään, soitetaan ja inspiroidutaan. Opitaan yhdessä ja saadaan oppia elämään. Niinhän opiston logossakin lukee. Aikuisten opettaja oppii myös opiskelijoiltaan valtavan paljon: onhan mukana monen alan ja harrastuksen ja taidon taitajia ja osaajia. Se on hyvin elämää rikastuttavaa...


Ai niin, meinasipa unohtua. Kiinnostaako  009811 Osaava nainen -messut Turussa su 30.10. tai 009812 Suomen kädentaidot -messut  Tampereella su 20.11.? Jos kyllä, niin ilmoittaudu mukaan: vielä löytyy paikkoja. Voit hoitaa ilmoittautumisen seuraavasta linkistä https://www.opistopalvelut.fi/wahren tai laittamalla allekirjoittaneelle tekstarin (040-7596 380) tai sähköpostiviestin (kirsi.vikman@forssa.fi) - riittää, että ilmoitat vain nimesi ja retken mille haluat osallistua- tai kirjoittamalla nimesi ensi viikosta lähtien omissa ryhmissäni kiertäviin listoihin.


Ja sitten kunkin ryhmän omiin asioihin:

120501 RANSKAA AIVAN ALUSTA (ma klo 17-18.30):

tunnilla: "maisteltiin" kieltä  ja jo ennestään tuttuja ranskan sanoja, käytiin läpi tervehdyksiä ja muita kohteliaisuussanontoja; katseltiin DVD:ltä Prononciation 1 -ohjelma, jossa ääntämisen perusseikkoja
kotiin: katsele läpi tunnilla jaetut monisteet ja sano niiden sanoja ääneen. J'aime 1 -kirjan ilmainen äänite löytyy netistä seuraavan linkin avulla  www.otava.fi/oppimateriaalit  > luokat 7-9 > Ranska  > jaime ops 2016 > oppilaan materiaalit > J'aime 1 opiskelijan äänite mp3

120308 MORE STEPPING STONES (ma klo 18.45-20.15):

tunnilla: muisteltiin konditionaalimuotoja, pohdittiin 1. ja 2. konditionaalin eroja, tutustuttiin uuteen kirjaan Stepping Stones 2
kotiin: tutustu uuden kirjan rakenteeseen eli esipuheeseen ja myös siihen mitä löytyy kirjan lopusta, kertaa konditonaalia ja tee tunnilla jaetuista monisteista  ehtovirke (4-10),  armeijajuttu Observation 3, tutustu alustavasti kirjan sivuihin 8-11

120306 MORNING ENGLISH (ti klo 9.30-11):

tunnilla: käytiin läpi passiivin perusrakenteita ja harjoiteltiin asioiden sanomista passiivissa
kotiin: Steps 3 -kirjan sivut 182-184

120307 AFTERNOON ENGLISH (ti klo 13.15-14.45):

tunnilla: teemana matkailu ja matkakohteet; kerrattiin myös konditonaalin muodostusta ja käyttöä, kuunneltiin Frank Sinatran "Fly me to the moon"
kotiin: Stepping Stones 1 -kirjan kpl 4 s. 72-74 (teksti vasta alustavasti)

120305 ENGLANTIA ETEENPÄIN (ti klo 15-16.30):

tunnilla: käytiin läpi eri kulkuvälineitä ja paikkoja sekä pohdittiin, miten ryhmäläiset liikkuvat paikasta toiseen;  imperfektiäkin mentiin eteenpäin: monisteen avulla kerrattiin olla-verbin ja säännöllisten verbien imperfektimuotoja ja niiden ääntymistä
kotiin: lue em. moniste vielä läpi ja käännä lauseet 1-6, tutki myös tunnilla jaetun "kuvamonisteen" henkilöiden repliikit ja mieti miten niissä olevat imperfektit ääntyvät; Passport 2 -kirjasta sivut 72-74: Newcomers-teksti vasta alustavasti

120303 ENGLANTIA ALKEISTA (to klo 15-16.30):

tunnilla:  maisteltiin kieltä ja tunnistettiin koko joukko jo ennestään tuttuja englannin sanoja;
tervehdyksiä ja kohteliaisuussanontoja, oman nimen, kotipaikan ja kansallisuuden kertominen
kotiin: kertaa em. perussanoja (esim. miten esittelet itsesi ja tervehdit eri vuorokauden aikoina); tutustu Everyday English Starter -kirjan alkusivuihin, ainakin sivun 10 loppuun asti; oppikirjaan liittyvä ilmainen äänite löytyy linkistä www.everydayenglish.fi > oppimateriaali > Kuuntele opiskelijan äänitettä verkossa   Voit myös klikata kirjan kuvaa ja mennä siitä eteenpäin.

120503 ESCALIER 3 (to klo 17-18.30):

tunnilla: parikeskustelua ranskan kielen opiskelutottumuksista oppituntien ulkopuolella; aterioita ja ruoka-aineita sekä partitiivin kertausta, Kids United-video: On écrit sur les murs
kotiin: uuden Escalier 3 -kirjan alusta sivut 8-13(ei nauhatehtäviä); kertaa partitiivimoniste ja tee siihen liittyvä tehtävä, lukaise läpi Pique-nique 3 -TV-sarjan henkilöesittely ja erityisestitunnilla jaettu moniste "Les jeunes et la nourriture"





120304 EVERYDAY ENGLISH (to klo 18.45-20.15):
tunnilla: kertailtiin perhesanoja, s-genetiiviä, numeroita (bingo sujui oikein hyvin!), do-apuverbin käyttöä
kotiin: kertaa vielä perhesanoja ja numeroita sekä tee lauseita Niemisen perheestä, tutustu Everyday English 1 -kirjan sivuihin 58-59; huom. kirjan äänite löytyy   www.everydayenglish.fi  oppimateriaali     kuuntele opiskelijan äänitettä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti